Äänitteiden digitointi

Digiwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Alla oleva teksti käsittelee osa-alueensa digitoinnin teknistä puolta. Katso myös yleisesti digitointiin ja pitkäaikaissäilytykseen liittyvät artikkelit:


Yleisiä periaatteita ja käsitteitä

Analoginen ääni

Ääni on värähtelyä, joka etenee ilmassa ilmamolekyylien harventumina ja tiivistyminä. Äänen korkeutta kutsutaan äänen taajuudeksi. Mitä korkeammalta ääni kuulostaa, sitä suurempi on sen taajuus. Taajuuden yksikkö on hertsi (Hz). Ihmisen kuuloalue kattaa parhaimmillaan taajuusalueen 20–20 000 Hz, mutta korva on herkimmillään alueella 2000–6000 Hz.

Äänenvoimakkuutta mitataan desibeliasteikolla (dB). Asteikon nollakohta 0 dB on sama kuin ihmisen kuulokynnys. Desibeliasteikko on logaritminen.

Digitaalinen ääni

Tietokoneen äänikortin AD-muunnin (Analogi-Digitaali) muuntaa äänipään tuottaman vaihtojännitteen tietokoneen ymmärtämäksi digitaaliseksi dataksi. Digitoinnissa alkuperäisestä signaalista otetaan näytteitä ja saadut luvut kvantisoidaan tietokoneen ymmärtämiksi binääriluvuiksi (ykkösten ja nollien sarjoiksi). Vaihtosähkönä A/D-muuntimeen tulevassa analogisessa äänisignaalissa on sekä positiivinen että negatiivinen vaihe yhden värähdysjakson aikana, joten näyte on ehdittävä ottaa molemmista. Nyquistin teoreeman mukaan tietyntaajuisen äänen toistumiseen vaaditaan vähintään kaksinkertainen ja korkealaatuiseen nelinkertainen näytteenottotaajuus (sampling rate). Ääni kuvataan tietokoneen ruudulla yleensä verhokäyränä, jossa vaaka-akselina on aika ja pystyakselina äänen voimakkuus.

Digitaalinen ääni talletetaan arkistoissa yleisimmin WAV-formaattiin (Microsoft Wave). WAV-formaatti tukee kaikkia näytteenottotaajuuksia ja resoluutioita (erottelukyky) sekä mono- että stereoääntä. WAV-tiedostot ovat RIFF (Resource Interchange File Format) -tyyppisiä eli määritykset tallentuvat osaksi tiedostoa. RIFF-tiedostoihin voi periaatteessa tallentaa myös muuta tietoa, esim. kappaleen nimen ja esittäjän.

WAV-tiedosto voi periaatteessa noudattaa mitä tahansa koodausta. Yleisimmin käytössä on kuitenkin PCM (Pulse Code Modulation), joka on kehitetty alkujaan puhelinliikenteeseen. IASA suosittelee PCM-koodattuja WAV-tiedostoja digitaalisen äänen tallentamiseen (tai BWF, Broadcast Wave file Format).

Tavallisessa CD-audiossa näytteenottotaajuus on 44,1 kHz. IASA:n nykyinen suositus analogisen aineiston digitointiin on vähintään 48 kHz näytteenottotaajuus. Korkeammasta näytteenottotaajuudesta on sitä enemmän hyötyä, mitä huonommassa kunnossa alkuperäinen analoginen äänite on. Nykyisin arkistoissa käytetäänkin usein 96 kHz näytteenottotaajuutta.

CD-audion resoluutio on 16 bittiä. Lisäbiteistä on hyötyä erityisesti huonokuntoisten äänitteiden mahdollisessa restauroinnissa. IASA suositteleekin 24 bitin resoluution käyttöä.

Äänitiedoston kokoa voidaan pienentää pakkaamalla. Pakkausta on kahta eri tyyppiä: häviötön (lossless) ja häviöllinen (lossy). Yleisiin arkistoinnin periaatteisiin kuuluu, ettei arkistokopioon saa tehdä häviöllistä pakkausta. Käytännössä äänitiedoston häviötön pakkaus säästää varsin vähän tilaa, joten sen käyttäminen ei ole tarkoituksenmukaista, sillä tällöin äänitteen toistaminen myöhemmin vaatii sen, että käytetty pakkausalgoritmi on tiedossa ja tarvittavat codecit yms. ohjelmat käytettävissä. Sen sijaa käyttökopioissa häviöllinen pakkaus voi olla tarpeen, jos esim. halutaan laittaa kuuntelukopiot internetiin. Yleinen häviöllisen pakkauksen standardi on MP3. Jos kuuntelukopiot pakataan, niin tulisi käyttää riittävän suurta näytteenottotaajuutta ja bittivirtaa (yleensä 44,1 kHz ja 128 Kbit/s, nykyisin myös 192 Kbit/s), sillä alemmilla bittimäärillä laatu kärsii liikaa.

Digitoitavan aineiston valinta

Äänitteiden digitointi on kallista ja hidasta, ja se vie paljon henkilöresursseja. Mikäli digitoitavaa aineistoa on vähänkin enemmän, joudutaan useimmiten tekemään valintoja sen suhteen, mitä ja missä järjestyksessä digitoidaan. Tällöin keskeiseksi kysymykseksi nousee, ehditäänkö kaikki aineisto digitoida, ennen kuin analogiset äänitteet ehtivät tuhoutua.

Aineiston valinta on digitointiprosessin osavaiheista oikeastaan ainoa, jota ei voi ulkoistaa (kuin osin), sillä vain omassa laitoksessa on tieto siitä, mikä aineisto on tärkeää laitoksen toiminta-ajatuksen kannalta. Digitointijärjestyksen valinta on erittäin keskeinen osa hyvin suunniteltua digitointiprojektia. Ei ole syytä suin päin lähteä digitoimaan siitä päästä, mistä se on helpointa.

Digitoitavan aineiston valinnassa ja priorisoinnissa on useita eri näkökulmia, jotka olisi syytä ottaa huomioon. Digitointijärjestyksen valintaan vaikuttavat ainakin aineiston ainutkertaisuus, tuhoutumisvaara, merkittävyys, käyttötiheys, luetteloinnin taso sekä toistolaitteiden saatavuus.

Äänitteiden digitointijärjestys

Digitointijärjestyksen valintaan vaikuttavat ainakin aineiston ainutkertaisuus, tuhoutumisvaara, merkittävyys, käyttötiheys, luetteloinnin taso sekä toistolaitteiden saatavuus:

  • Digitoidaan ensin suurimmassa tuhoutumisvaarassa oleva aineisto. Digitointi on mahdotonta enää siinä vaiheessa, kun aineisto on jo ehtinyt tuhoutua. Käytännössä tuhoutumisvaaran selvittäminen voi kuitenkin olla hankalaa, sillä esimerkiksi tietyn magneettinauhamerkin eri valmistuserissä saattaa olla suuria eroja säilyvyyden suhteen. Nauhojen laadun selvittämisessä ulkoistaminen voi olla varteenotettava vaihtoehto. Mutta onko suurimmassa tuhoutumisvaarassa oleva aineisto kaikkein merkittävintä arkiston toiminnan kannalta?
  • Digitoidaan ensin se aineisto, jota käytetään eniten. Tämä on yleinen periaate monessa muistiorgenisaatiossa, ja se onkin järkevää esim. silloin, jos alkuperäinen äänite voisi kulua tai vaurioitua kuunneltaessa. Aineiston digitointi myös parantaa asiakaspalvelua merkittävällä tavalla. Mutta onko eniten käytetty aineisto kulttuurihistoriallisesti merkittävintä aineistoa?
  • Digitoidaan ensin aineisto, joka on kulttuurihistoriallisesti merkittävintä. Tämä on hieman horjuva kriteeri ja vaatii digitoijalta kulttuurin lukutaitoa. Äkkiseltään tuntuisi järkevältä, että digitointijonossa on lupa etuilla, jos aineisto on sisällöltään merkittävää ja arvostettua. Käytännössä kulttuuriperinnön merkittävyyden määrittäminen on usein hankalaa, sillä kulttuuria ja taidetta koskevat käsitykset ja arvostukset muuttuvat ajassa ja paikassa. Iskelmämusiikki oli 1980-luvulle asti toisarvoista viihdettä, mutta nykyisin se mielletään suomalaisten kansallisomaisuudeksi. Tuntemattoman yhtyeen keikkanauhoitus vuodelta 1980 saattaa kertoa enemmän ajastaan kuin samana vuonna tehty säveltäjämestarin haastattelu, jossa toistetaan tuttuja asioita. Kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta kaikki lähteet voivat olla merkityksellisiä.
  • Digitoidaan ensin ne formaatit, joiden toistolaitteiden saatavuus on huonoin. Näiden formaattien digitointi myöhemmin saattaa olla vaikeaa tai jopa mahdotonta toistolaitteiden puuttumisen takia. Mutta ovatko nämä formaatit säilyvyydeltään huonoimmat?
  • Digitoidaan ensin se aineisto, joka on ainutkertaista. Digitoinnissa tulisi välttää päällekkäisyyttä, joten tulisi aina ensin selvittää, digitoidaanko samaa aineistoa jossain muualla nyt tai lähitulevaisuudessa. Laitosten välinen yhteistyö on tässä suhteessa keskeisessä asemassa. Voidaan esimerkiksi harkita muualla jo aikaisemmin digitoidun aineiston kopiointia tai käyttöä toisesta arkistosta käsin (tekijänoikeuksien sallimissa rajoissa).
  • Digitoidaan ensin aineisto, joka on puutteellisesti luetteloitu. Arkistolle lahjoitetut julkaisemattomat äänitteet ovat usein puutteellisia tiedoiltaan. Jos aineiston mukana ei ole mitään tietoja, miten voidaan varmistua, onko kyseessä digitoimisen arvoinen kokonaisuus. Digitoijan on tiedettävä jotain säilytettäväksi tarkoitetusta aineistosta voidakseen säilyttää sen. Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että mitä kauemmaksi ajallisesti etäännytään äänitteen oletetusta syntyajankohdasta, sitä hankalampaa tiedon hankkiminen on. Jatkotoimenpiteiden kannalta on kuitenkin hyvä muistaa, että yleensä digitaalisessa muodossa oleva aineisto on huomattavasti nopeampi luetteloida kuin analogisessa muodossa oleva.
  • Digitoidaan ensin aineisto, joka voidaan vapaasti julkaista. Kulttuuriperintöaineiston käyttäjäystävällisyys eli aineiston saaminen julkiseen käyttöön, kuten tyypillisesti internetiin, voidaan nykyisin laskea yhdeksi digitointikriteeriksi. Jotkut aineistot ovat tässä suhteessa vapaampia kuin jotkut toiset. Kirjallisen tai tai taiteellisen teoksen kuten musiikkitallenteen kopiointia ja julkaisemista säätelee tekijänoikeuslaki ja joukko muita lakeja (mm. henkilösuojalaki ja arkistolaki). Tekijänoikeus ei koske teoksia, joiden suoja-aika on umpeutunut. Tekijänoikeuden kesto on 70 vuotta tekijän kuolinvuoden päättymisestä. Lähioikeudet (esim. esittäjä, tuottaja) raukeavat 50 vuoden kuluttua teoksen julkaisemisvuodesta.

Lisätietoja

Luettelointi ja metadata

Digitaalisessa muodossa olevan aineiston metadatan on oltava kunnossa. Riittävien sisällönkuvausten avulla helpotetaan merkittävästi aineiston hakemista ja käyttöä. Riittävä tekninen metadata helpottaa puolestaan esimerkiksi migraation automatisointia.

Luettelointi on erittäin merkittävä kustannustekijä, sillä puutteellisten luettelointitietojen täydentämiseen voi kulua enemmän aikaa kuin itse digitointiin. Kansainvälisten kokemusten mukaan metadatan täydentämiseen kuluu usein aikaa kolme, jopa kuusi kertaa äänitteen keston verran.

Äänitteet voidaan luetteloida (tai täydentää aikaisempaa luettelointia) joko ennen digitointia tai sen jälkeen. Usein on helpompaa luetteloida digitoinnin jälkeen, sillä digitaalisessa muodossa olevaa äänitettä on helpompi kuunnella ja siinä on helpompi siirtyä paikasta toiseen esimerkiksi deskriptiivistä metadataa kuvattaessa.

Digitoinnin yhteydessä olisi suositeltavaa kerätä riittävästi teknistä metadataa alkuperäisestä äänitteestä ja käytetystä analogisesta laitteistosta sekä digitaaliseen äänittämiseen liittyvistä parametreista. Alkuperäiseen äänitteeseen ja analogiseen laitteistoon liittyvä metadata voidaan tallentaa myös ennen digitointiprosessia. Sen sijaan itse digitointiprosessiin liittyvä tekninen metadata voidaan yleensä tallentaa vasta digitointiprosessin jälkeen.

Digitoitavan aineiston toistaminen

Vahalieröiden toistaminen

Äänilevyjen toistaminen

Avokelanauhojen toistaminen

Laitteisto

Avokelanauhurin olisi syytä olla mahdollisimman laadukas ja moderni. Ammattimaisissa laitteissa (esim. Studer) on esimerkiksi paljon monipuolisemmat ja helpommat säätömahdollisuudet. Lisäksi niiden koneisto pyörittää nauhaa hellävaraisemmin, mistä on etua vanhoja, hauraita nauhoja toistettaessa.

Modernit laitteet toimivat pääsääntöisesti paremmin kuin esimerkiksi alkuperäinen 1960-luvun laite, jolla nauha on alunperin äänitetty. Nauhurissa täytyy kuitenkin olla identtiset toistoparametrit (esimerkiksi nopeus, äänipäiden formaatti ja ekvalisointi) kuin nauhurissa, jolla nauha on alunperin äänitetty.

Kaikkien analogisen signaaliketjun osien tulisi olla laadukkaita. On esimerkiksi syytä käyttää mahdollisimman laadukkaita kaapeleita. Jos käytetään apuna analogista mikseriä tai etuvahvistinta, ne eivät saisi lisätä signaaliin mitään ylimääräistä. Käytännössä digitointiprosessin analogisen osan vaikutus lopputulokseen on paljon suurempi kuin digitaalisen osan, sillä esimerkiksi vähänkin paremmat AD-muuntimet ovat nykyisin yleensä hyvinkin laadukkaita.

Uusia avokelanauhureita ei käytännössä ole ainakaan järkevään hintaan enää saatavissa. Sen sijaan kohtuullisen hyväkuntoisia käytettyjä laitteita on vielä saatavilla, mutta nekin vanhenevat ja kuluvat luonnollisesti koko ajan. Laitteita ja varaosia onkin syytä hankkia varastoon, jos digitointityö kestää pitkään tai uutta analogista aineistoa kertyy myös jatkossa.

Nauhan valmistelu digitointia varten

Mikäli nauhoja on säilytetty liian kosteassa, niihin on saattanut muodostua hometta. Homeiset nauhat muodostavat terveysriskin! Älä koskaan yritä puhdistaa homeisia nauhoja puhaltamalla! Käsittele nauhoja käsineet kädessä, eristä homeiset nauhat välittömästi ja toimita ne ammattitaitoiseen paikkaan puhdistettavksi.

Vanhat magneettinauhat ovat saattaneet rappeutua, varsinkin jos niitä ei ole säilytetty asianmukaisissa olosuhteissa. Rappeutuneet nauhat saattavat vaatia erikoiskäsittelyn ennen kuin ne voidaan toistaa, jotta nauhat eivät vaurioituisi.

Hyvin likaiset nauhat tulisi puhdistaa, ennen kuin ne digitoidaan. Lisäksi nauhoista tulisi poistaa läpimagnetisoitumisen vaikutukset kelaamalla ne vähintään kolme kertaa ennen digitointia.

Äänipään, nopeuden, ekvalisoinnin ja kohinanpoiston valinta

Esimerkiksi videonauhan tallennusformaatti riippuu useimmiten nauhan tyypistä, mutta avokelanauhan äänipään formaatit voivat vaihdella jopa saman nauhan puitteissa. Avokelanauhoille on voitu tallentaa monoa, stereopuoliraitaa, neljännesraitaa yms. Myös tallennusnopeudet, tallennussuunta ja jopa ekvalisointi saattavat vaihdella. Mikäli nauhakoteloista tai aineistoluettelosta ei löydy tarvittavaa teknistä metadataa, voi optimaalinen toistaminen olla todella hidas ja työläs prosessi. Mikäli nauha toistetaan esimerkiksi eri levyisellä äänipäällä kuin se on tallennettu, äänenlaatu heikkenee merkittävästi ja esimerkiksi kohinan määrä kasvaa.

Magneettinauhat tulisi digitoida samalla nopeudella kuin ne on äänitetty. Mikäli digitointi tehdään esimerkiksi tuplanopeudella, äänenlaatu kärsii ekvalisointiparametrien muuttuessa.

Useimpien analogisten audioformaattien taajuuden toistokäyrä on tarkoituksellisesti epälineaarinen. Nauhoja toistettaessa tulisi siis tietää, mikä magneettinauhan Avokelanauhan ekvalisointistandardit on ollut käytössä nauhoitusta tehtäessä. Standardeja on kuitenkin useita erilaisia jokaiselle nauhanopeudelle, ja lisäksi ne ovat muuttuneet vuosien varrella. Oikean ekvalisoinnin valinta voikin olla hankalaa, mikäli tietoa nauhoituksessa käytetystä standardista ei ole käytettävissä.

Äänityksessä on myös saatettu käyttää jotakin kohinanpoistostandardia, joita niitäkin on useita erilaisia. Huomioi, että äänipään oikea asento on erittäin tärkeää kohinanpoiston oikean toiminnan kannalta. Kohinanpoisto on mahdollista myös jälkikäteen, mutta IASA suosittelee, että se tehtäisiin digitoinnin yhteydessä.

Nauhurin puhdistus ja huolto

Äänipäihin ja nauhaohjaimiin kerääntyy helposti pölyä ja likaa varsinkin vanhoista nauhoista. Kun äänipää on likaantunut, magneettinauha ei enää saa kunnon kosketusta äänipäähän ja varsinkin korkeiden äänien toisto kärsii. Äänipäät puhdistetaan varovasti esim. vanupuikon ja isopropyylilialkoholin avulla. Vanhoja likaisia nauhoja toistettaessa äänipäät puhdistetaan jokaisen nauhan jälkeen.

Nauhuri tulisi huoltaa ja demagnetisoida säännöllisesti. Esimerkiksi jarrujen toiminta ja oikea nauhan pyöritysjännitys on syytä tarkistaa viikottain. Samoin nauhurin oikea taajuusvaste tulisi tarkistaa säännöllisesti. Mikäli nauhuri on jatkuvassa käytössä, sille tulisi tehdä täydellinen huolto vähintään kaksi kertaa vuodessa.

Äänipäiden säätäminen

Äänipään kulman (azimuth) säätäminen nauhakohtaisesti on erittäin tärkeää äänenlaadun kannalta. Säätämisen merkitystä voisi verrata esimerkiksi videonauhurin tracking-säätöön. Äänipäiden säätäminen on erityisen tärkeää silloin, jos nauhoitus on tehty eri laitteella kuin millä toistetaan. Äänipään asennon aiheuttamaa virhettä lopputulokseen ei voi korjata myöhemmin.

Väärä äänipään kulma vaikuttaa eniten korkeisiin taajuuksiin. Säätö on erityisen tärkeää, jos nauhoitus on tehty alhaisella nauhanopeudella, jolloin äänipään väärän kulman vaikutus vaihe-eroon on suurempi kuin korkeilla nauhanopeuksilla.

C-kasettien toistaminen

Laitteisto

C-kasettien toistamiseen käytetyn nauhurin tulisi olla ammattilaistason nauhuri, mutta sellaisen löytäminen saattaa olla nykyisin hankalaa. Uusia ammattitason nauhureita ei enää juuri valmisteta, mutta niitä on kuitenkin tällä hetkellä vielä saatavilla. Hyväkuntoisia käytettyjä ammattitason laitteita saattaa myös löytyä.

Ammattitason laitteet ovat selvästi vankempaa tekoa kuin harrastelijalaitteet. Lisäksi niissä on mahdollisuus säätää toistoparametreja ja äänipään kulmaa sekä balansoida ulostuloja.

Digitointiin käytetyssä C-kasettinauhurissa tulisi olla IASA:n suosituksen mukaan:

  • Nopeuden vaihtelu korkeintaan 0,3 % ja huojunta keskimäärin alle 0,1 %
  • Taajuusvaste alueella 30 Hz ja 20 kHz välillä -3 dB – +2 dB
  • Mahdollisuus toistaa (niin tarvittaessa) tyypin I, II ja IV kasetteja

Ekvalisoinnin ja kohinanpoiston valinta

C-kasetit ovat helpompia toistettavia kuin avokelanauhat siinä mielessä, että ne on lähes poikkeuksetta nauhoitettu samalla 4,75 cm/s nopeudella. Erikoiskaseteissa on saatettu käyttää 9,5 cm/s tai 2,38 cm/s nopeutta, mutta nämä ovat erittäin harvinaisia. Samoin kuin avokelanauhat myös C-kasetit tulisi digitoida samalla nopeudella kuin ne on äänitetty. Mikäli digitointi tehdään vaikkapa tuplanopeudella, äänenlaatu kärsii esimerkiksi ekvalisointiparametrien muuttuessa.

Useimpien analogisten audioformaattien taajuuden toistokäyrä on tarkoituksellisesti epälineaarinen. Nauhoja toistettaessa tulisi siis tietää, mikä magneettinauhan ekvalisointistandardi on ollut käytössä nauhoitusta tehtäessä. C-kasetit ovat tässä suhteessa helpompia kuin avokelanauhat, sillä yhtä nauhatyyppiä (I, II tai IV) kohti on vain yksi ekvalisointistandardi. Poikkeuksen muodostavat ennen vuotta 1974 nauhoitetut tyypin I nauhat, joissa on käytetty erilaista ekvalisointia.

Äänipään kulman säätäminen

Äänipään kulman (azimuth) säätäminen nauhakohtaisesti on erittäin tärkeää äänenlaadun kannalta. Äänipään asennon aiheuttamaa virhettä lopputulokseen ei voi korjata myöhemmin.

Väärä äänipään kulma vaikuttaa eniten korkeisiin taajuuksiin. C-kasetteja toistettaessa äänipään kulman säätö vaikuttaa erityisen paljon lopputulokseen, sillä C-kasetit on nauhoitettu alhaisella 4,75 cm/s nopeudella, jolloin äänipään väärän kulman vaikutus vaihe-eroon on suurempi kuin esimerkiksi studionopeuksilla nauhoitetuissa avokelanauhoissa.

Lisätietoja äänittämisen periaatteista, äänitteiden säilyttämisestä ja käsittelystä, laitteiston huoltamisesta sekä ääniteformaattien ja laitteiston vanhenemisesta on Dietrich Schuellerin kirjoittamasta dokumentissa Audio and video carriers.

Digitaalinen äänentallennus

Laitteistot ja ohjelmistot

Kulttuuriperinnön digitointiin käytettävä A/D-muunnin ei saa värittää ääntä eikä lisätä siihen ylimääräisiä häiriöitä tai kohinaa. Suositeltavaa on käyttää laadukasta ulkoista äänikorttia, joka on paremmin suojattu häiriöiltä kuin sisäiset äänikortit. Tällöin A/D-muunnos tapahtuu ulkoisessa muuntimessa ja koneessa oleva kortti ottaa ainoastaan vastaa ulkoisen muuntimen tuottaman digitaalisen signaalin.

Arkistoäänitteiden digitointi ei aseta suuria vaatimuksia käytetylle äänitysohjelmistolle, sillä arkistokopioihin ei tule tehdä mitään korjailuja. Siten äänitysohjelmiston tehtävänä on ainoastaan tallentaa äänikorttiin tuleva digitaalinen signaali sellaisenaan. Mikäli arkistokopion lisäksi halutaan tehdä korjailtuja ja/tai pakattuja käyttökopioita, tulee äänitysohjelmistosta löytyä tarvittavat ominaisuudet.

Digitaalinen äänittäminen

IASA suosittelee tällä hetkellä vähintään 48 kHz näytteenottotaajuutta. Käytännössä varsinkin heikkotasoisia äänitteitä digitoitaessa olisi suositeltavaa käyttää korkeampaa näytteenottotaajuutta, 96 kHz tai jopa 192 kHz. Tällä hetkellä äänitteiden arkistoinnissa 96 kHz näytteenottotaajuutta voidaankin pitää jonkinlaisena minimistandardina, mikäli pyritään laadukkaaseen lopputulokseen. IASA suosittelee vastaavasti vähintään 24 bitin erottelukykyä kaikenlaisten analogisten arkistoäänitteiden digitointiin.

Digitaalisessa äänentallennuksessa äänitystaso ei saa koskaan ylittää nollatasoa, muuten ääni leikkautuu ja säröytyy. Mikäli äänittäessä käytetään riittävän suurta resoluutiota, voidaan äänitystaso säätää jonkin verran nollatason alapuolelle ilman pelkoa siitä, että menetetään jotakin alkuperäisen analogisen tallenteen dynamiikasta. Käytännössä onkin järkevää jättää jonkin verran pelivaraa, esimerkiksi 3 dB tai jopa 6 dB.

Laadunvalvonta ja metadata

Digitaalisen tallentamisen jatkuva monitorointi on tärkeää, sillä esimerkiksi yhden avokelanauhan puitteissa äänipään kulma, äänitystaso, äänitysnopeus ja jopa äänipään formaatti saattavat vaihdella. Mikäli toiston aikana huomataan ongelmia, tehdään tarvittavat säädöt (esim. äänipään säätäminen) ja toistetaan nauha uudestaan.

Digitoinnin yhteydessä on tärkeää liittää tietokantaan riittävästi teknistä metadataa, kuten tietoa alkuperäisestä äänitteestä, digitointiprosessista sekä digitaalisesta tallenteesta. Riittävä tekninen metadata auttaa esimerkiksi automatisoimaan tulevaisuudessa tapahtuvan migraation mahdollisimman pitkälle. Samoin voidaan korjata digitoinnissa tapahtuvia systemaattisia virheitä. Erityisen tärkeää on raportoida kaikista digitointiprosessissa esiintyneistä poikkeavuuksista.

Digitoinnin laatua voidaan tarkastella myös jälkikäteen joko visuaalisesti verhokäyrän avulla tai käyttämällä erilaisia digitaalisia mittalaitteita, joiden avulla voidaan selvittää tiettyjä systemaattisia virheitä. Digitaalisen äänityksen laadunvalvontaan on kehitetty myös automaattisia monitorointijärjestelmiä. Ajan säästö saattaa olla huomattava, mutta käytännössä automatisoitu monitorointi sopii parhaiten hyvin homogeenisiin aineistoihin.

Arkisto- ja käyttökopiot

Arkistokopiot tulisi tallentaa formaattiin, joka on mahdollisimman yleisessä käytössä. Tällöin kyseisen formaatin säilyminen käytössä pitkään on todennäköisempää ja mahdollinen migraatio tulevaisuudessa johonkin toiseen formaattiin on helpompaa. Arkistokopioissa ei ole suositeltavaa käyttää mitään pakkausta. Arkistokopioon ei myöskään saa tehdä mitään korjailuja, sillä ne muuttavat äänitiedostoa peruuttamattomasti. Kaikki mahdollinen korjailu ja parantelu tulee tehdä ainoastaan käyttökopioihin. IASA suosittelee digitaalisten arkistoäänitteiden tallentamiseen lineaarisia, pakkaamattomia PCM-koodattuja WAV-tiedostoja.

Usein on järkevää tallentaa arkistokopioiden lisäksi käyttökopioita alhaisemmalla näytteenottotaajuudella ja resoluutiolla. Jos käyttökopiot halutaan laittaa internetiin tai sisäiselle palvelimelle, korkean resoluution ja näytteenottotaajuuden arkistokopiot veisivät palvelimelta liikaa tallennustilaa. Myös asiakkaat saattavat tarvita mukaansa käyttökopioita esimerkiksi CD-R-levylle tallennettuna. Käyttökopiot voidaan valmistaa tarvittaessa tai ne voidaan konvertoida automaattisesti arkistokopioiden tallentamisen yhteydessä.


Linkit

Äänitteiden digitointi -artikkelin sanasto

Artikkelit, joille on määritetty luokat Ääni ja Sanasto listataan tähän automaattiseti. Artikkeleiden on tarkoitus olla teknisiä termejä selventäviä ja lisätietoja antavia. Ne on todennäköisesti linkitetty yllä olevasta tekstistä, mutta saattavat esiintyä muuallakin Digiwikissä. Huomaa, että Sanasto-luokkaan kuuluvat Työnkulut & käytänteet -luokkaa lyhyemmät ja vain yhteen asiaan keskittyvät tekstit, siinä missä Työnkulut & käytänteet sisältävät laajempia artikkeleita. <DynamicPageList> category = Ääni category = Sanasto </DynamicPageList>

Digiwikin äänitedigitointikokemukset

Artikkelit, joille on määritetty luokat Ääni ja Kokemukset listataan tähän automaattiseti. <DynamicPageList> category = Ääni category = Kokemukset </DynamicPageList>

Digiwikin äänitedigitointityönkulut & käytänteet

Artikkelit, joille on määritetty luokat Ääni sekä Työnkulut & käytänteet listataan tähän automaattiseti. <DynamicPageList> category = Ääni category = Työnkulut & käytänteet </DynamicPageList>

Julkaisut sekä Digiwikin ulkopuoliset kokemukset

Sekalaiset

Nauhamateriaalin digitointiprosessin kuvaus "vasta-alkajille". Suomi ja Itävalta. Käytetyt lähteet vuosilta 2004 ja 2006.
TAPE-projektin kotisivu. Training For Audiovisual Preservation In Europe oli vuonna 2000 alkanut kolmevuotinen EU-projekti, jonka tarkoitus oli kartoittaa ja tutkia digitointivalmiuksia eurooppalaisissa arkistoissa ja instituutioissa.
IASA-järjestön kotisivu. IASA on kansainvälinen järjestö, jonka tarkoituksena on yhdistää ja informoida arkistoinnista kiinnostuneita tahoja.
Raportti digtoinnin parhaista käytännön ratkaisuista. National Recording Preservation Board OF The Library Of Congress. Yhdysvallat. 2006.
Opas digitoinnin hyviin käytäntöihin ja ylläpitoon. Iso-Britannia. 2002.
Käytänteet ja työskentelyprosessi. University of Wisconsin. Yhdysvallat. 2004.
Digitoinnin ja materiaalin säilyttämisen opas. Iso-Britannia. 2006.
Äänimateriaalin säilyttämisen parhaat käytänteet. University of Indiana. Yhdysvallat. 2008.
Australian Kansalliskirjaston sivustot liittyen perinteen säilyttämiseen ja aineiston digitointiin. Australia. 2008
British Libraryn ylläpitämä sivusto. Konferenssiohjelma Unlocking Audio -konferenssiin. Iso-Britannia. 2009.
Tutkimus puheen tallentamisesta eri formaateista. Michigan State University. Yhdysvallat.
CDP Audio Digital Working Groupin koostama selvitys digitoinnin käytänteistä ja audiotallenteiden historiastakin. Yhdysvallat. 2006.
Digitalisoitumisen ja tallennustekniikan kehityksen kronikka 1937-1999. University of San Diego. Yhdysvallat. 2004.
Käytännöllinen strategia arkistojen digitointiin ja arkistointiin sekä visioita tulevaisuuden arkistoinnin haasteista. Ranska ja Hollanti. 2004.
Sivusto, jossa käsitellään laajasti ääneen ja äänittämiseen liittyviä aiheita. Suomi. 2007.

Äänitteiden digitointi -osion koordinoija

Juha Henriksson [1]