Helsingin kaupunginmuseo

Digiwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Taustaa

Helsingin kaupunginmuseoon hankittiin sähköinen kuva-arkisto 1994 tehtiin aluksi selailuarkistoksi: sormenpääkuva ja monitorikuva, kuvatiedoston koko 1,5–2 Mt, kuvat pakattiin aluksi jpg:ksi kymmenkertaisesti

Ensimmäinen digikamera hankittiin 1996

  • se oli malliltaan Kodak Digital Science DC50
  • kamerakorttina PCMCIA-Ata Type II kortti
  • 756x504 kokoisia kuvia saattoi tallentaa ”good” laadulla 22 kpl megaa kohden
  • kameraa käytettiin konservoinnissa ja luetteloinnissa
  • saattoipa museon oma kuvaajakin kuvata jonkin museon ”retken”

Luettelointikuvaukseen hankittiin myöhemmin useampikin Nikon Coolpix-sarjan kamera (990, 995 ja 5000)

  • ne ovat metallirunkoisia
  • riittävä resoluutio
  • näpeissä pysyvä Compact Flash Card tallennevälineenä
  • mahdollisuus studiosalaman kytkentään
  • hyvät lähikuvausominaisuudet
  • pelkän jpg tallenteen lisäksi voidaan kuvata tiff tai peräti raw formaatiin

Skannauksessa alkuun

  • Agfa Arcus (A4) tasoskanneri
  • Kodak RFS 3570 (kino-670)

Skannauslaitteistoa uudistettiin myöhemmin

  • Agfa Duoscan TL 1200 (A3) tasoskanneri
  • Imacon Precision II ja III (kino-912laaka)
  • Epson 10 000 XL (A3) tasoskanneri SilverFast skannausohjelma
  • Imacon Flextight 949 filmiskanneri FlexColor skannausohjelma

Tulostimet

  • tulostimena Epson Stylus Photo 2100
  • KonicaMinolta Magicolor 7450, jonka vieressa on Just Normlicht värintarkkailukaappi

Nykyiset käytänteet ja laitteisto

2008 mennessä meillä on kolme skannaustyöasemaa, joissa jokaisessa on Epson 10 000 XL tasoskanneri ja Flextight X5 (yhdessä 949) filmiskanneri

  • kokomäärittelyssä päädyttiin ”standardiksi” muodostuneeseen kuvakokoon A4 ja resoluutioksi 300 dpi
  • samalla siirryttiin kuvatiedoston sisäisien metatietojen käyttöön
  • metatietojen merkkaamista oli jo kokeiltu lehdistökuvien yhteydessä

Skannaajia on kolme ja valokuvaajia yksi

  • Hasselblad H1 kamerarunko
  • optiikka 35mm/3,5 + UV-suodin
  • optiikka 120/4 + UV-suodin

Just Normlicht valolaatikko värintarkkailuun

Imacon Ixpress 132C digitaaliperä FlexColor ohjelma

Imacon digiperä voidaan liittää museon kaikkiin palkkikameroihin, Mamiya RZ67:aan ja Hasselbladiin.

Kaikissa värikriittisissä työkoneissa on Eizo ColorEdge CG210 monitori, X-Rite EyeOne laite, jolla voidaan säätää monitorit ja määritellä profiileja

Kokemuksia nykyisistä käytännöistä

  • suurin takaisku on ollut vakiointi, joka toteutettiin yksipuolisesti kysymättä laitoksilta niiden tarpeita
  • periaate näköjään on ollut, että lyödään vakionti päälle ja katsotaan miten ne reagoi, korjauksia tehdään sitä mukaan kun ongelmia tulee esiin käyttäjien taholta, ja silloinkin vain suurinta ääntä pitävät huomioidaan jos huomioidaan
  • tästä vielä taistellaan, esitimme että työkoneet irroitetaan verkosta omaan pienoisverkkoon. Esitimme myös että siirrytään mac-konekantaan, jolloin päästäisiin itse hallinnoimaan koneita
  • on vaikea tehdä vakavaa perusteltua työtä, joka tähtää sävy- ja värihallittuun häiriöstä puhtaaseen pitkäaikaistallennukseen tarkoitettuun digikuvaan, kun väriprofiileja ei pääse itse vaihtamaan, ohjelmia ei pääse itse päivittämään, kovalevyä ei pääse itse huoltamaan (järjestely ja defragmentointi) jne jne..

Museon digikuvakäytäntöjä

Koska Digiwikiin ei vielä toistaiseksi voi tallentaa suurempia liitetiedostoja niin tässä pari otetta.

Ote Digikuvauksen työnkulun kuvaus -dokumentista

Museotallenteeseen tähtäävä kuvaus tehdään periaatteella

  • kuva tehdään mahdollisimman suureen sävy- ja väridynamiikkaan (kuvan loppukäyttäjälle tarjotaan työskentelymarginaalia)
  • dynamiikkaan jätetään marginaalit Highlight 245 ja Shadow 10
  • korjaukset tehdään ennen valotusta eikä Photoshopissa (Photoshopissa ”vain” perspektiivin korjaus ja prikkaus)
  • määritykset tehdään mittaamalla (valotus, väriprofiili) ja silmämääräisesti värihallituilla laitteilla (Gretag MacBeth värikiila ja standardoitu tarkkailuvalo), värikiila poistetaan kuvan keskiosasta ennen lopullista valotusta, kuvattavaa esinettä tarkkaillaan standardoidussa valossa ja verrataan väriprofiloidun monitorin kuvaan
  • tiedot dokumentoidaan metatietoihin (kts erillinen dokumentti)
  • Digiperä tuottaa aina ns. raakakuvan. Tätä kuvaa voi pitää digikuvan negatiivina. Raw-kuva on monella tapaa negatiivin kaltainen. Se on vain lähtökohta, josta voidaan tehdä erilaisia vedoksia eri tarpeisiin.
  • Imacon perän RAW-kuvan 3f kuvan koko on 50,8 Mt (5440x4080 pikseliä, 300 dpi, 16 bittiä ja AdobeRGB(1998) väriprofiili).
  • RAW-kuva muutetaan Adoben määrittelyn mukaiseksi diginegatiiviksi raw-convertterillä tallennusta varten. Alkuperäinen kuva tallennetaan tiedostoon mukaan, joka sisältää siis tämän ja valokuvaajan oman näkemyksen siitä millainen kuvan pitää olla. Määritteet edelleenkin samat kuin raw-kuvassa.

Yllä kuvattu DNG–tiedosto on siis lopullinen tallenne ja se sijoitetaan sähköiseen kuva-arkistoon omalle aluelleensa. Kuvaaja tekee myös kuvasta tiffin tallennettavaksi samaiseen sähköiseen kuva-arkistoon omalle alueelleen. Sähköinen kuva-arkisto tallentaa alkuperäisen kuvatiedoston (tämä säilyy täysin alkuperäisenä), tiff- ja jpg –tiedostot. Kuvasta tehdään lisäksi kuvaruutu- ja sormenpääkuva arkiston käyttöä varten.

Näin toimitaan koska GrafiMedian Maria-ohjelma ei vielä pysty käsittelemään RAW-kuvia, muuta kuin erikseen. Kuvat tallennetaan siis DNG-kuviksi ja TIFF-kuviksi omille alueilleen toistaiseksi, mutta joku päivä ohjelma on kehittynyt sellaiseksi, että erillinen TIFF-tallennus tulee tarpeettomaksi. Museo pystyy siis tallentamaan kuvat jo nyt niin, että varsinainen originaali on koskematon ja tallennetaan sellaisenaan.

TIFF-kuva pienennetään painokelpoiseen kokoon A4 300dpi. Pienennys tehdään niin, että A4 koko sisältyy kuvaan. Siis sivut eivät koskaan alita A4:sen 21:tä tai 30:tä senttiä. Ei edes panoraamakuvissa. Näin taataan että kuvilla on varmasti jokin laatu suhteessa pinta-alaan.

Ote Skannauksen työkulun kuvaus -dokumentista

Skannaus

  • Skannauksessa kaikki tarvittavat korjailut pyritään tekemään ennen itse skannausta. Lopputulos on ns. raakaskannaus. Skannauksella tuotettu kuva on aina TIFF-formaattia.
  • Raakakuva tarkoittaa sellaista kuvaa johon on tehty mahdollisimman vähän Photoshopissa. Sen sijaan kuvan säädöt tehdään skannausohjelmassa.

Lisätietoa: Tällaisessa yleiskäyttöön tarkoitetussa kuva-arkistossa ei ole muuta mahdollisuutta kuin tehdä tuo raakaskannaus. Näin siksi, että skannaukset olisivat käytettävissä joka lähtöön. On esim. kirjapainon oma asia mitä se katsoo parhaaksi tehdä tälle käsittelemättömälle kuvalle. Täällä päässä sitä ei voi edes tietää mitä toimenpiteitä kuvalle tehdään. Voidaan kysyä kuuluko se edes meidän tehtäviin? Ja pitäisikö, jos sellaista työtä pyydetään, hinnoitella erikseen?

Skannauksessa tehtävät määrittelyt

  • Rajaus, kuva-alue, tauluissa värikiila ja kehykset mukaan kakkoskuvaan
  • Värimaailman määrittely
    • värikiila, harmaakiila, ICC profiili
  • Gamma kohdalleen (2.0)
  • Tummuus kohdalleen
  • Dmax 245 Dmin 10
  • Tarvittava Descreen (kiistanalaista käytetäänkö ollenkaan)
  • Terävöitys (voidaan tehdä skannauksen yhteydessä)

Skannauksen jälkeen kuville tehdään ainoastaan seuraavat peruskäsittelyt:

  • sävyt kohdalleen
  • värit kohdalleen
  • perspektiivivääristymien poisto
  • roskien poisto
  • kuvia ei terävöittää, sillä se tuhoaa kuvainformaatiota
  • metatiedot, jotka skannaaja liittää kuvaan Photoshopin makrolla

Lisätietoa

Aina kun Photoshopissa painaa jonkin toimenpiteen kuittaamiseksi Enter kuvassa tapahtuu muutoksia. Laajimmillaan kuvan kaikki pikselit tulkitaan (resamplataan) kokonaan uusiksi, joten muutos voi olla tosi raju. Muutoksia voi seurata histogrammista. Käsittelemättömän kuvan histogrammi on laidoista nouseva tasareunainen käyrä. Sen jokainen pystysuora kuvaa kuinka paljon kuvassa on samanlaisia pikseleitä. Näistä katoaa resamplauksessa osa ja käyrään tulee koloja. Jos käyrä nousee korkealta laidassa on osa kuvan informaatiosta skannauksen ulkopuolella (korjataan gammalla). Samoin jos käyrä nousee keskellä yli katon on osa pikseleistä skannauksen ulkopuolella (korjataan ????).

Toinen kysymys on miten paljon kuvaa voi muuttaa ja käsitellä. Koska ei ole mahdollista tuoda esim. taulua skannaajan viereen värien täsmälliseksi määrittämiseksi pitää huolehtia siitä muulla tavoin. Kuvauksessa pitää oheen kuvata väri- ja harmaakiila. Diakuvauksessa itse positiivinen oikeavärinen kuva toimii vertailumateriaalina ja värikiila toimii skannauksen perustana. Mutta pitäisikö kirjapainolle esim. toimittaa kuvasta värivedos vertailuun? Roskat voi käsittääkseni ilman muuta poistaa koska ne ovat kuvaan myöhemmin tulleita tekijöitä. Mutta mitä tehdään värien ja sävyjen haalistumiselle, naarmuille, halkeamille, kynän painaumille ja emulsion hilseilylle. Ovatko ne negatiiviesineen historiaa vai kuvaan myöhemmin liittyneitä häiriötekijöitä, jotka eivät ole olleet valokuvaajan alkuperäisessä otoksessa. Onko pahasti magentainen dia oikea originaalikuva vai voidaanko esim. metsä muuttaa vihreäksi? Eli skannataako sellaisenaan???? Pitääkö olla esim. metatiedoissa kenttä johon merkitään originaalin kunto.

Täsmennyksiä

  • Tuo skannauksen määrittely on tehty aiemmin kuin digivalokuvauksen.
  • Skannereissa ei voinut tuolloin vielä tehdä raw –skannauksia.
    • Nykyään se on mahdollista.
    • Onkin vain ajan kysymys siirrytäänkö skannauksessa myös diginegatiivin käyttöön.
  • Skannattavan materiaalin kohdalla on kuitenkin niin, että ne tehdään poikkeuksetta olemassa olevista negatiiveista tai vedoksista (jäävät edelleenkin museon arkistoon),
  • Digivalokuvauksessa syntyy täysin uusia kuvia, joilla ei ole lainkaan fyysistä negatiivia. Tämän takia katsottiin tärkeämmäksi toimia niin, että tallenne onkin tuo raw-kuva.