Lasinegatiivin valokuvaus KKA:ssa

Digiwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kokoelma Werner Söderström Osakeyhtiö, Daniel Nyblinin kuvaamien lasinegatiivien digitointi /pm

Kokoelma Werner Söderström Osakeyhtiö, 1879-1960; Lasinegatiiveja kotimaisesta 1800- ja 1900-luvun kuvataiteesta. Vanhin osa (963 levyä) ennen vuotta 1905 peräisin valokuvaaja Daniel Nyblinin (1856-1923) ateljeesta. Kuvamäärä 2480.

Tämä valtavan hieno kokonaisuus sisältää kuvia tutuista, mutta myös kadonneista teoksista, tutkijat ovat löytäneet myös arvokasta tietoa mm. teosten kuvauksen jälkeisistä muutoksista, esim. päällemaalauksista.

Kokoelman digitoinnin mahdollistaa erillinen määräraha KDK:lta, joka on jaettu VTM:ssä usean yksikön kesken.

Kokoelma on ollut esillä näyttelyssä: Heijastuksia lasissa – Daniel Nyblin taideteosvalokuvaajana 1800-luvun Suomessa – Reflexer i glas – Daniel Nyblin som konstverksfotograf i 1800-talets Finland – Reflections in Glass – Daniel Nyblin, Photographer of Artworks in 19th Century Finland, 10.8.–19.9.1999 Ateneum. Näyttelyä varten lasinegatiiveja kuvattiin laakadialle ja dioista valmistettiin suuret näyttelyvedokset.

A0261302 nega.jpgA0261303 pos.jpg

Lasinegatiivit

Osa lasinegatiiveista on alkuperäisissä arkistolaatikoissaan.

KKA:n valokuvakokoelmissa on lasinegatiiveja kaikkiaan noin 15.000. Kokoja on kaikkia väliltä noin 30x40 mm - 360x440 mm. Yleisiä ovat koot 90x120 ja 120x160 mm. Lasinegatiivit säilytetään lämpötilassa +14C, RH% 35. Tila on klimatisoitu ja automatiikkavalvottu. Säilytysympäristö ja -materiaalit täyttävät ISO-pitkäaikaisvalokuvasäilytyssuositukset. KKA:lla on myös arvokas lanterniini(episkooppi)diakokoelma, jossa on noin 10.000 lasille kehitettyä mustavalkopositiivia. Tämä kokonaisuus kuuluu KKA:n kuvadigitoinnin priorisoituihin arvoaineistoihin.

Jokaisen digitoitavan lasinegatiivin tiedot viedään yksilöllisesti tietokantaan (Muusa), johon myös linkitetään digitaalisen kuvan tiedot.

Digitointikalusto

Lasinega07.jpg

Kamera (Canon 5D Mark II) on reprojalustalla, lasinegatiivi on valopöydällä, jossa tasainen valo. Valotuksen apuvälineenä on Agfatrans mv-kiila, mikä ei kuitenkaan ole apuväline kuvankäsittelyssä vrt. kuvaan mukaan kuvattu referenssi. Kuvaushuone on pimennettävissä.

Digitointiprosessi

Käytännön kokeilut ovat osoittaneet, että parhaaseen lopputulokseen päästää, –, jos negatiivia ei voida vedostaa perinteisin menetelmin – on kuvata se valopöydällä. Skannerit harvoin kykenevät tallentamaan lasinegatiivia tarkasti, negatiivi voi olla liian tiheä tms. Skannerin voimakas valo ja lämpö voi myös olla haitallinen rasitus negatiiville.

Hyvälaatuisella kameralla kuvattu tiedosto voi mahdollistaa uudella tavalla yksityiskohtien havaitsemista, verrattuna pinnakkaisvedoksen tarkastelemiseen, lähde: keskustelu Jan Alangon kanssa. Ks. Lasinegatiivin valokuvaus Helsingin kaupunginmuseossa.

Lasinegatiivi kuvataan emulsiopuolelta, koska useissa negoissa on lasipuolella mattakalvo.
Kuvassa "lasipuoli", jossa mattakalvo ja siinä käsittelyä.
Valotus noin 3 aukkoa valonlähteestä.


Kuvankäsittely

Lasinega kuvataan RAW:na ja tiedosto avataan Photoshop-kuvankäsittelyohjelmaan. Joitain korjailuja voi tehdä RAW-muodossa, mm. määrittää oikea valkotasapaino. Originaalikuva (negatiivi) arkistoidaan tällä hetkellä 16-bittisenä TIFFinä, DNG-tallennus myös mahdollinen. Kuvan tiedot viedään tietokantaan.
Diginegatiivikuva käännetään positiiviksi ja tehdään sävynkorjaus silmämääräisesti. Korjatun kuvan tiedot viedään myös tietokantaan. Molemmat kuvat – negatiivi ja positiivi – tallennetaan digiarkistoon. Kuvia ei pahemmin prikata, vain selkeimmät roskat voidaan digitaalisesti poistaa.
Molemmat kuvat on talletettu tietokantaan.


Valokuvan laadukas vedostaminen on käytännössä käsityötä, eikä myöskään digitaalisen kuvan käsittelyyn ole yhtä yhtenäistä ohjetta. Digitoidusta negatiivista käännetty positiivi on hyvin erilainen ja usein hyvin lattea verrattuna perinteisin menetelmin tehtyyn vedokseen. Oikeastaan kuvan käyttötarkoitus ja kuvankäsittelijän oma silmä määrittää hyvinkin pitkälle millainen lopputulos on.

teksti & kuva: Valtion taidemuseo / Kuvataiteen keskusarkisto / Pirje Mykkänen