Luettelointiperiaatteet

Digiwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tämä artikkeli on yhteinen kaikille digitointiin liittyville osa-alueille.
Tekniikkaan ja vain yhteen osa-alueeseen liittyvät asiat ovat omien osioidensa teksteissä.
EsineKuvaLiikkuva kuvaTekstiÄäni

Kaikki Digitointi-intro-tekstit:

Luettelointi museoiden näkökulmasta

Luettelointi ja dokumentointi sekä niiden suhde metatietoon

Kuvakokoelman luetteloinnin ja dokumentoinnin perusteita

Luettelointityön tavoitteena museoissa on kuvailla aineistot kokoelmaluetteloihin, edistää niiden tunnistamista, mahdollistaa museoaineistojen hallinnointi ja ylläpito sekä tiedonhaku ja tiedon esittäminen.

Ennen kuin varsinainen kuvien digitointi voidaan aloittaa, digitoitava aineisto täytyy luetteloida. Luettelon perusteella aineisto saa yksilöivät tunnukset, esimerkiksi kuvanumerot ja niiden avulla kiinnitetään aineiston tietoihin digitointiprosessin aikana syntyvä, aineistoa koskeva uusi tieto. Tällaista uutta tietoa voivat olla esimerkiksi kuntoraportti ja syntyvän jälkituotannon kuvailut. Jos kokoelmasta on jo olemassa luettelo, sitä kannattaa tutkia kriittisesti ja katsoa miltä osin luetteloinnin tasoa pitäisi parantaa. Jos digitointiprosessi on hyvin suunniteltu, jo luetteloitaessa voidaan varmistaa, että kuvatiedostoon upotettava kuvaileva metatieto täyttää sille asetetut vaatimukset. Tässä luettelointia koskevassa osiossa kuvailua käsitellään siltä osin, kuin se on tarpeellista metatiedon vaatimusten täyttämiseksi.

Kokoelmia hallitaan nykyisin digitaalisesti ja siksi periaatteessa kaikki luettelointitieto on nykyisellään metatietoa, eli rakenteistettua dataa kokoelmista ja niiden osista. Arkipuheessa metadatan käsitteellä tarkoitetaan kuitenkin yleensä vain sitä dataa, joka upotetaan digitaaliseen resurssiin, esimerkiksi kuvatiedostoon. Tässä artikkelissa noudatetaan arkikielen jaottelutapaa.

Luetteloitaessa jokaiselle kuvalle annetaan yksilöivä, ainutkertainen tunnus, jolla on paikkansa koko kokoelmalle annettujen numeroiden avaruudesta. Tunnuksen on oltava looginen, että tietokone pystyy järjestämään ja käsittelemään kuvatietueita ja niihin liittyviä kuvatiedostoja. Näihin identifikaatiotunnuksiin voidaan kytkeä myös ihmiselle ymmärrettävää semantiikkaa. Ei kuitenkaan ole järkevää laatia liian monimerkkisiä tunnuksia, koska niitä joudutaan kirjoittamaan käsin esimerkiksi säilytyspakkauksiin. Liian monimutkaista tunnusta kirjoittaessa tekee helposti virheitä. Mahdollisuuksien mukaan pitäisi myös hyödyntää kokoelman alkuperäistä numerointia, esimerkiksi alanumeroina voidaan käyttää negatiiveissa näkyvää filmin ruudun alkuperäistä numeroa.

SEPIA WP5 -työryhmä työskenteli vuosina 2000 -2003 tehtävänään laatia eurooppalaiset valokuvien luetteloinnin suositukset. Työn tuloksena julkaistiin SEPIADES (Recommendations for cataloguing photographic collections), jossa on ohjeet ja kenttien määrittelyt kokoelmaluetteloa varten. Tässä yhteydessä niistä esitellään monitasoisen luetteloinnin periaatteet, perusluetteloinnissa tarvittavat kentät ja mahdollisuus käyttää perusluetteloinnin tietoja kuvatiedostojen metatietoina Dublin Core -standardia hyödyntäen.

Metatietostandardit käsittävät vain pienen osan niistä sadoista eri kenttiin eritellyistä näkökulmista, joista valokuvatietoja museoiden ammatillisesti rakennetuissa tiedonhallintajärjestelmissä saatetaan kirjata. Tässä yhteydessä kuvataan vain hankinnan selvittämistä kokoelmaksi ja luetteloinnin minimitasoa eli yksittäisen kuvan luettelointia, joka vastaa peruskysymyksiin: kuka/mikä, mitä, missä ja milloin. Vähimmäistason kriteeriksi on otettu ne näkökulmat, joiden pohjalta voidaan tuottaa myös varsinainen metadata.

Monitasoisen luetteloinnin periaatteet

SEPIADES suosittaa valokuvakokoelmien luetteloimista monitasoisesti ja provenienssiperiaatteen noudattamissa kuvailussa. Nämä työkalut on omaksuttu asiakirja-arkistojen ISAD(G)-standardista, joka on kehitelty suuria yksikkömääriä käsittävien kokoelmien tiedonhallintaan. Provenienssiperiaate suosittaa, että alkuperältään samanlaiset, esimerkiksi saman kokoelmanmuodostajan luovuttamat aineistot ja niitä koskevat dokumentit, tutkitaan ja luetteloidaan yhdessä. Aiemmin vallinneen pertinenssiperiaatteen mukaan käytäntö, jonka mukaan yhden arkistonmuodostajan kokoelman saattoi hajottaa osiksi ja yhdistää jo olemassa oleviin, esimerkiksi aiheen mukaisiin tai alueellisiin kokoelmiin. Provenienssiperiaatteen mukaan kokoelma on parhaiten hallittavissa ja tulkittavissa kokonaisuutena.

Monitasoinen luettelointi tarkoittaa, että kokoelma jäsennetään ja kuvaillaan hierarkkiseksi kokonaisuudeksi, jossa kokoelma muodostuu sarjoista, sarjat koostuvat alaryhmistä ja alimman kuvailutason muodostavat yksittäiset dokumentit esimerkiksi valokuvat. Perinteisissä museojärjestelmissä on ollut vain kaksi kuvailun tasoa: diaarin taso, jossa kuvaillaan koko kokoelma ja yksittäisen objektin taso.

Monitasoinen luettelointi nojaa hierarkkiseen selvitysperiaatteeseen, jonka mukaan kokoelman osien kuvailun on edettävä hierarkkisesti yleisimmältä tasolta yksityiskohtaisemmille tasoille. Tarkoitus on, ettei samoja tietoja toisteta hierarkian eri tasoilla. Kokoelman kuvailun vähimmäistaso on sarjojen muodostaminen ja kuvailu: eri aineistoluokat (valokuvat, esineet, kirjalliset dokumentit, AV-aineisto, muut) erotetaan toisistaan ja kuvaillaan ryhminä.

Luettelointia varten hankinnalle tehdään kokoelmaselvitys. Kokoelma tutkitaan ja sen tematiikkaa, rakennetta ja osien järjestystä, sisäisiä hierarkioita sekä ajoitusta selvitetään. Ajatuksena on, että alkuperäisen rakenteen ja järjestyksen perusteella voidaan tehdä johtopäätöksiä kokoelmanmuodostajan toiminnasta ja tavoittaa eri kuvaryhmille annettuja merkityksiä. Kokoelmaan tai sen osiin liittyvät luettelot etsitään ja selvitetään luettelointia varten miten kokoelmanmuodostaja on dokumentoinut ja merkinnyt aineistoa koskevia tietoja mm. alkuperäisiin pakkauksiin (negatiivipussit ja kansiot, vedokset). Esimerkiksi tyypillisessä 1950-luvun jälkeen kuvatussa lehtikuvaajan kokoelmassa voi olla ammatillinen tuotanto ryhmitelty tilaajittain kronologisessa järjestyksessä, joukko politiikan toimijoiden muotokuvia omana ryhmänään aakkosjärjestyksessä ja muina ryhminä esimerkiksi oma näyttelytuotanto ja perhekuvat. Moni kuvaaja on koonnut julkaistuista kuvistaan leikekokoelman. Kokoelmaselvityksen pohjalta suunnitellaan kokoelman tuleva arkistojärjestys.

Dokumentoimalla ja luetteloimalla valokuvakokoelman tiedot kytketään sen tuotannon ja esittämisen konteksteihin. Luetteloinnilla ja dokumentoinnilla tarkoitetaan:

  • Kokoelman muodostumisen ja omistuksen historian selvittämistä ja kirjaamista tietokantaan
  • Kokoelmaa koskevien tekijänoikeuksien selvittämistä ja sopimusten laatimista
  • Kokoelman historiaa valottavien lähteiden (asiakirjojen, julkaisujen, näyttelyluetteloiden, haastatteluiden, esineiden, dokumenttikuvien ym.) viitteiden kirjaamista tietokantaan
  • Kokoelman sisäisen rakenteen ja järjestyksen selvittämistä ja kuvailua tietokantaan
  • Kokoelman sisältämien kuvaryhmien alkuperäisen funktion selvittämistä ja kirjaamista tietokantaan
  • Kokoelman arkistojärjestyksen perustelemista ja kuvailua tietokantaan
  • Alkuperäisten kuvaryhmien arvottamista ja priorisointia työjärjestyksen määrittelemiseksi
  • Kuvaryhmien kuvailua tietokantaan
  • Yksittäin luetteloitavien kuvien sisällön ja ulkoasun kuvailua tietokantaan
  • Kuvaryhmien ja yksittäisten kuvien säilytyspaikkojen ja tilapäisten sijaintien kirjaamista tietokantaan

Perusluettelointi

Perusluetteloinnilla tarkoitetaan valokuvan sisällönkuvailua, johon yhdistetään valokuvan ulkoasun kuvailua. Yhdistettynä sopivaan numerointijärjestelmään perusluettelointi usein riittää sellaisenaan pienten kokoelmien ja yksityisen valokuva-arkiston hallintaan, joissa tuotantokonteksti ja omistushistoria voi olla yksiselitteisempi kuin suurissa kokoelmissa.

Perusluetteloinnissa tarvittavat kentät:

Aineiston omistaja Sukunimi, etunimi
Tekijänoikeuksien omistaja Sukunimi, etunimi
ID-tunnus Kirjaa kokoelman ja valokuvan yksilöivä tunnus
Valokuvaaja Sukunimi, etunimi
Kuvausaika pv-kk-vvvv
Kuvauspaikka Kirjaa kuvauspaikan nimi ja tarkenne: manner/ valtio/alue/ lääni/asutuskeskus/ katu/ luonnonpaikka.
Nimi Kirjaa kuvan nimi ja tarkenne: teosnimi/ arkistonimi/ rinnakkaisnimi/ muu nimi.
Kuvailu Kuvaile sisältöä ja valokuvauksellista ominaislaatua tiiviisti ja kokonaisin virkkein. Kuvailu on kirjoitettava siten, että kuvan keskeiset elementit löytyvät tiedonhaussa ja ovat ymmärrettävissä ilman kuvaa.
Luokitus Luokittelujärjestelmien avulla valokuvassa esitetty ilmiö asetetaan laajempiin kulttuurisiin yhteyksiin. Kirjaa luokitustermi ja luokitusjärjestelmälähde.
Asiasanat Asiasanoituksen avulla nostetaan valokuvasta keskeisiä yksityiskohtia, jotka halutaan hakujen piiriin. Kirjaa asiasanat ja asiasanaston nimi.
Kuvatyyppi vedos/ negatiivi/ dia / tuloste/ varhaiset kuvatyypit/ kuvatiedosto
Mitat Korkeus x leveys x syvyys ja mittayksikkö
Väri Valitse monokromaattinen kun kuvassa on vain yksi väri (ja kuvapohja) ja polykromaattinen kun värejä on useampi.
Valmistusprosessi hopeamenetelmä/ jalopainomenetelmä/ fotomekaaninen menetelmä/ värimenetelmä/ muu menetelmä

Yksittäisen kuvan sisällönkuvailu

Kuvataide, visuaalisen kulttuurin käsikirja esittelee neljä kuvantarkastelutapaa. Analysointi on kuvan muodon ja sisällön erittelyä ja osatekijöiden määrittämistä. Tulkinta tarkoittaa teoksen sisältöjen ja muotojen merkityksen ymmärtämistä. Arvottaminen on puolestaan teoksen merkityksen pohtimista suhteessa muihin teoksiin tai siihen kulttuuriseen viitekehykseen, johon teos sijoittuu. Kuvailu on teoksen muodon ja sisällön erittelyä sanallisesti.

Kaikkia neljää tarkastelutapaa hyödynnetään valokuvien luetteloinnissa, mutta luetteloijan työn ensimmäisenä tavoitteena on kuvailu, johon on tiivistetty kirjallisessa muodossa kuvan keskeiset tapahtumat ja asiat. Kuvasisällöstä kirjataan yleistason tietoa ainakin niin tarkkaan, että valokuva voidaan tunnistaa. Kuvaillessaan valokuvaa luetteloija vastaa aluksi seuraaviin kysymyksiin:

kuka/mikä? joku henkilö tai olio, jokin asia

mitä? jokin tapahtuma, tekeminen tai tila

missä? jokin maantieteellinen paikka tai arkkitehtoninen tila

milloin? syklinen kuvassa näkyvä aika: vuodenaika, vuorokauden aika, henkilön, olion tai asian tms. elinkaaren vaihe

Yksityiskohtaista tietoa kirjataan, jos sitä on saatavissa vedokseen tehdyistä merkinnöistä, teosluettelosta, kuvaajalta, kuvatuilta henkilöiltä, lahjoittajalta, julkaisuyhteydestä ym. primaarilähteestä. Yksityiskohtaista tietoa voivat olla henkilöiden nimet, roolit tapahtumassa, tapahtuman tai työn yms. tarkempi määrittely, paikannimiä ja osoitteita, kuvauspäivä ja vuosi.

Monet kokoelmat suosivat perusluettelointitason tiedosta muodostettua otsikon tai kuvatekstin kaltaista kuvailua, joka saattaa sisältää kuvausajankin. Kuvailu: Mies ja poika työskentelemässä pikapainokoneella Kuopiossa 1900.

Useiden museoiden luettelointirungoissa perusluetteloinnin sisällönkuvailutieto on kuitenkin hajotettu useampaan kenttään. Siten hakujen kohdistaminen yksittäiseen kenttään mahdollistuu ja tietueita voidaan järjestää yksittäiseen kenttään kirjatun tiedon, esimerkiksi kuvausajan perusteella. Kun eri kenttien tieto on näkökulmaltaan riittävän eriteltyä, niiden pohjalta voidaan kätevästi tuottaa mm. erilaisia raportteja ja tilastoja. SEPIADES suosittaa myös erisnimien ja niiden tarkenteiden sijoittamista omaan kenttäänsä.

Otsikkomaisen kuvailun vaihtoehto on narratiivinen eli kertova kuvailu, joka kirjoitetaan kertomuksen muodossa kokonaisin virkkein ja välimerkkejä käyttäen. Silloin voidaan ilmaista myös tärkeänä pidettyjä tulkintoja ja epäilyjä, joita ei voida asiasanoittaa. Asiasanoituksella ilmaistaan siis pääsääntöisesti faktaluoteisia seikkoja. Kokonaisilla virkkeillä kuvailtaessa voidaan toki ilmaista myös varmistettuja faktoja, mutta niiden avulla voidaan tulkinnat osoittaa tulkinnoiksi. Usein kertovassa kuvailussa saattaa saada tarkemmin ilmaistua sellaisen tiedon, jolle sanastoista löytyy vain likiarvo.

Esimerkki mahdollisesta suorasanaisesta kuvailusta, jossa yhdistetään perusluettelointi ja kulttuurihistoriallinen näkökulma:

Kuvailu: Painaja valvoo työtä, kun nuori poika, joka on ilmeisesti painajanapulainen, asettaa arkkia pikapainokoneeseen. Osakeyhtiö Kuopion Uudessa Kirjapainossa on meneillään Uuden Kuvalehden painaminen. Painokoneen vauhtipyörää pyöritti hihnan välityksellä sähkömoottori, uutta työtiloissa oli myös sähkövalaistus.

Luokittelu ja asiasanoitus

Niin otsikkomaista kuvailua kuin suorasanaista kertovaa kuvailuakin kannattaa täydentää asiasanoilla ja luokitustermeillä, jotka poimitaan sanastoista ja järjestelmistä määrämuodossa. Kaikille aloille ja kulttuurin alueille ei kuitenkaan ole olemassa kattavia sanastoja ja luokitusjärjestelmiä. Tällöin kannattaa laatia omia auktorisoituja listoja tai käyttää vapaata indeksointia kirjoittaen sanat sovitussa muodossa. Auktorisoituun listaan voi sitten lisätä sellaisia vapaan indeksoinnin termejä, jotka osoittautuvat keskeisiksi. Luokittelujärjestelmien avulla valokuvassa esitetty ilmiö asetetaan laajempiin kulttuurisiin yhteyksiin. Asiasanoituksen avulla nostetaan valokuvasta keskeisiä yksityiskohtia, jotka halutaan hakujen piiriin. Luokituksella pyritään kuvaamaan dokumentin kokonaissisältö ja asiasanoituksella kiteyttää siinä esiintyviä asioita termeiksi. Luokitus määräsi aiemmin kirjastoissa ja myös museoiden manuaalisesti hallituissa kokoelmissa dokumentin fyysisen sijainnin. Siksi periaatteena on ollut, että dokumentti voi kuulua vain yhteen luokkaan. Digitaalisesti luetteloiduissa valokuvakokoelmissa voidaan luokitusta kuitenkin käyttää väljemmin: tarvittaessa voidaan myös käyttää useampaa rinnakkaista järjestelmää, jotka avaavat erilaisia näkökulmia dokumentoitavan valokuvan sisältöön. Esimerkiksi valokuva kaatopaikalta voisi kuulua kulttuurimaisemat -luokkaan, mutta jos sen on valokuvannut luontokuvaaja, se pitäisi luokitella luontokuvaksi. Asiasanaketjujen ja luokitustermien lähteet pitää kirjata kokoelmienhallintajärjestelmiin.

Suomalaisia asiasanastoja, luokituksia ja ontologioita on koottu kansalliseen Onki-palvelimeen, johon pääsee esimerkiksi osoitteesta http://www.yso.fi/?l=fi.

Valokuvien sisällönkuvailu kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta

Kulttuurihistoriallinen erityistieto voi koskea esimerkiksi kansantapoja ja perinnettä, merkkihenkilöitä, rakennuskantaa, yhteiskunnallisia oloja, historiallisia tapahtumia, teknisiä uutuuksia ja muuta alueellista infrastruktuuria. Tämänlaatuista tietoa ilmaistaan usein erikoistermeillä ja abstrakteilla käsitteillä. Perusluetteloinnin apukysymykset (kuka/mikä, mitä, missä, milloin) voisi yhdistää muotoon: Mitä tässä valokuvassa on, mitä se näyttää? Kulttuurihistoriallisen sisällönkuvailun apukysymyksenä voisi käyttää: Mistä asioista tai ilmiöistä tämä valokuva kertoo?

Valokuvan kantaman kulttuurihistoriallisen tiedon kirjaamisen edellytyksenä on, että luetteloija tuntee kulttuurintutkimuksen (antropologia, folkloristiikka, kansatiede), taidehistorian, kulttuurihistorian tai historiantutkimuksen tapoja jäsentää kulttuurin ilmiöitä. Tutkimustradition tunteminen auttaa myös suhteuttamaan valokuvassa esitettyä muihin kuvauksiin kyseisestä ilmiöstä. Museolla tai muulla kokoelmaa tutkivalla ja säilyttävällä taholla voi lisäksi olla kokoelmien luonteesta juontuvia omia erityistiedon näkökulmia.

Perusluetteloinnissa kirjattavat tiedot löytyvät yleensä primaarilähteistä eli kokoelmasta ja sen mukana tulleista dokumenteista ja pakkausten merkinnöistä, mutta kulttuurihistoriallista tietoa kirjattaessa käytetään myös sekundaarilähteitä, tavallisesti aiheeseen liittyvää kirjallisuutta.

Valokuvaaja- ja teoskeskeinen luettelointitapa

Sopivan kuvauskohteen löydettyään valokuvaaja tekee joukon valintoja, jotka vaikuttavat lopulliseen kuvaan. Valokuvailmaisu muodostuu sarjasta tekniikan rajoissa tehtyjä valintoja traditioon sitoutuen tai siitä irtisanoutuen. Valokuvaaja valitsee filmin, sommittelee, rajaa, etsii sopivaa kuvauskulmaa, tutkii valaistusta, ja tarvittaessa valaisee. Henkilöitä tai esineitä voidaan asetella, tapahtumalle voidaan hakea kehystä tai etualaa täyttää antamalla avustajan esimerkiksi pidellä lehtevää oksaa niin, että se osuu kuvattavalle alueelle. Valokuvaajalla voi olla useita kameroita tai objektiiveja, jotta terävyysalue osuu haluttuun kohtaan ja kuvakulma on sopiva. Teleobjektiivilla kuvattu katunäkymä näyttää ruuhkaiselta ja laajakulmaobjektiivin läpi samainen katunäkymä näyttää harvaan kansoitetulta. 1800-luvun valokuvissa kadut voivat olla täysin aution näköiset: pitkien valotusaikojen vuoksi ohikulkijat eivät ole lainkaan piirtyneet filmille.

Vedostusvaiheessa voidaan muokata vielä mm. sävyalaa, sävyjen jyrkkyyttä ja pehmeyttä sekä rajausta. Valokuvia voidaan vedostettaessa yhdistellä tai vaikkapa häivyttää haluttuja kohtia, esimerkiksi kiusallisia henkilöitä. Digitaalisten valokuvien manipulointimahdollisuudet ovat pitkälti samantapaisia, bitteinä tallennettua kuvaa vain käsitellään tietokoneella eikä muotoilla valon ja kemian avulla kuten perinteistä valokuvaa.

Kun valokuva luetteloidaan valokuvaaja- ja teoskeskeisestä näkökulmasta, kysytään miten valokuva on kuvattu. Kun tunnistaa valokuvasta jonkun esimerkiksi sommitteluun liittyvän tekijän, kannattaa pohtia onko se niin sanotusti löydetty vai rakennettu ja syitä miksi sellaiseen valintaan on päädytty.

Oheisessa listassa on sanallistettu tekijöitä, joiden avulla valokuvan ilmaisua voi kuvailla:

Valaistus

  • Onko kuva otettu vallitsevassa valossa, onko käytetty lisävalaistusta?
  • Mikä on valon suunta: myötävalo, vastavalo, sivuvalo: vasemmalta/ oikealta, ylävalo, alavalo
  • Valon lähde: päivänvalo/ keinovalo
  • Valon voimakkuus: kova valo esim. suora auringon valo/pehmeä esim. pilvien tai puiden siivilöimä, hämärässä/pimeässä
  • Keinovalon lähde: magnesium, studiovalot, salamavalo, hehkulamput, neonvalaisimet
  • Päävalo/ apuvalo/korostusvalo
  • Onko valoa suunnattu: heijastimet/ varjostimet
  • Onko valoa suodatettu?

Rajaus

  • Onko kuva panoraama, yleiskuva, kokokuva, lähikuva, ahdas/väljä, epäsovinnainen

Liike

  • Onko valokuvan tilanne staattinen/ dynaaminen? Onko liikkeen suunta vasemmalta oikealle/oikealta vasemmalle?

Lavastus ja rakentaminen

  • Onko etualalla täyte (staffage), jotta saadaan aikaan syvyysvaikutelma
  • Miten etualaa on käytetty?
  • Onko kuvassa kehystäviä elementtejä, esimerkiksi oksia, holvia, oviaukkoja?
  • Onko kuvassa rekvisiittaa?
  • Onko kuvan taustalle asetettu fondi, taustakangas tai kulissi?
  • Onko kuva nk. läpinähty eli kuvattu ikkunan, verkon tms. läpi?
  • Ovatko kuvan henkilöt tietoisia kuvaajasta, poseeraavatko he, onko kuvan henkilöiden toimintaa ohjattu?

Terävyysalue ja syväterävyys

  • Kuvan terävyysalue asettuu koko alalle/ pääaiheeseen
  • Terävyysalue on häivytetty/pehmennetty (objektiivin edessä dutolevy, joka on kirkas keskeltä tai softaamalla kankaalla, vaseliinilasilla ym.)
  • Onko kuvassa liike-epäterävyyttä?
  • Onko kuvauskohdetta seurattu kameralla (vauhtiviivat ja pääkohde jokseenkin terävä)?
  • Onko kuva tarkoituksella epäterävä?

Kuvauskulma

  • Miten kamera on suunnattu kuvauskohteeseen: yläkulma, silmien taso, alakulma?

Näkökulma

  • Lintuperspektiivi/ sammakkoperspektiivi

Lähteet:

  • SEPIADES, Recommendations for cataloguing photographic collections. http://www.knaw.nl/ecpa/publ/pdf/2710.pdf
  • Feininger, Anreas 1954: Hyvä valokuvaaja. Suomentanut P.K. Jaskari 1957. Tammi.
  • Saraste, Leena 1980. Valokuva, pakenevan todellisuuden kuvajainen. Kirjayhtymä, Lahti.
  • Saraste, Leena 1996. Valokuva toden ja tradition välissä. Musta Taide, Helsinki.
  • Shatford Layne, Sara 1994. Some issues in the Indexing of Images. -Journal of American Society for Information Science 45(8)583-588.
  • Shatford, Sara 1986. Analyzing the subject of a picture: a theoretical approach. –Cataloguing and Classification Quarterly 6:39-62.
  • Töyssy, Seppo - Vartiainen, Liisa - Viitanen, Pirjo 2007: Kuvataide, visuaalisen kulttuurin käsikirja. WSOY.
  • Zinkham, Helena 2006: Description and cataloging. 164-206 in Photographs: archival care and management. Editors Ritzenhaler, Mary Lynn & Vogt-O’Connor, Diane .Society of American Archivists. Chicago.
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Esikatselukuvaa ei voitu tallentaa kohteeseen

Dublin Core: ISO 15836 – metatietostandardin käyttö valokuvien kuvailussa

SEPIA WP5 -työryhmä halusi edistää kokoelmanhallintajärjestelmien yhteiskäyttöisyyttä liittämällä SEPIADES -luettelointisuosituksiin ehdotuksen Dublin Core -metatietostandardin soveltamisesta valokuvien ja niistä tehtyjen tiedostojen kuvailuun verkkokäytössä. Dublin Core -formaatista on tehty suomenkielinen SFS-standardi, jota voi tilata SFS:n sivuilta. Tässä artikkelissa esitellään DC vain SEPIADES: in ja valokuvakokoelmien näkökulmasta, mutta tarkempia tietoja ja sovellusohjeita voi hakea lähteissä annetuista linkeistä.

Dublin Core (myöhemmin DC) on metatietostandardi, joka on kehitetty erilaisten internetissä julkaistavien digitaalisten dokumenttien eli tallenteiden kuvailuun. Suomessa Kansalliskirjasto on pyrkinyt edistämän DC käyttöä ja julkaissut mm. standardin käyttöohjeet suomeksi. Käyttöohjeiden kirjoittajan Jani Stenvallin mukaan metadata on tietoa tallenteen ominaispiirteistä, sisällöstä, alkuperästä, muutoksista ja käytöstä, ja sitä voidaan käyttää esimerkiksi tiedonhakuun ja dokumenttien muutosten tai käytön seuraamiseen. Upotetun metatiedon (implisiittinen) lisäksi kuvatiedostoissa on automaattisesti syntyvää laitemetatietoa niistä laitteista, joilla digitiointi on suoritettu.

Metatiedon ja niihin liittyvät skeemat saa näkyviin tarkasteltavaksi esimerkiksi kuvankäsittelyohjelmilla. Niillä voidaan myös kirjoittaa metatietoja. Jo pitkään digikuvissa oleva kameravalmistajien kehittämän EXIF-metatiedon tai viestintäalan standardin IPTC-metatiedon on voinut tallentaa kuvatiedostojen otsikkokenttiin. Tarjolla on myös uutta xml-syntaksiin perustuvaa XMP-teknologiaa, jonka avulla tuotettua metadataa lukevat myös uudet käyttöjärjestelmät. Käyttäjän ja museojulkaisijan kannalta olisi suotavaa, että metatiedot saisi näkyviin mahdollisimman helposti, esimerkiksi klikkaamalla kuvan päällä hiiren oikeanpuoleista näppäintä ja valitsemalla kohdan ”ominaisuudet” kuten useimmissa internetissä julkaistuissa kuvatiedostoissa jo onkin mahdollista. Metatietojen tallennustapoja suunniteltaessa tarvitaan kuitenkin asiantuntemusta, koska eri ohjelmistojen toimintojen yhteensovittaminen voi olla hankalaa.

DC muodostuu 15 kuvailuelementistä eli metatietokentästä, joilla jäsennetään kokoelmanhallintajärjestelmästä peräisin oleva, alkuperäistä aineistoa koskeva luettelointitieto metatietopaketiksi tiedoston sisään. Kenttiin sijoitetaan tietoa dokumentin sisällöstä, tekijänoikeuksista ja dokumentin olemuksesta. DC on hyvin joustava kuvailun kehys. Siinä ei ole pakollisia elementtejä ja halutessaan jokaisen elementin voi toistaa. Alkuperäisen aineiston luettelointijärjestelmistä mäpätään sopivien kenttien informaatio osoitettavaksi tiettyihin DC-kenttiin, kun aineistoa digitoidaan. Mäppääminen eli kartoittaminen tarkoittaa tiedonsiirron suunnitelmaa, jonka mukaan toisen järjestelmän tietystä elementistä peräisin olevaa tietoa esitetään toisen tietojärjestelmän elementissä. Esimerkiksi jos museon kokoelmaluettelossa on sisällönkuvailukenttä nimeltään Teosnimi, se voidaan mäpätä DC-elementiin Title, ja kun kuvatiedostoon kiinnitetään metadataa, kaikki tieto, jonka luetteloija on kirjannut Teosnimi-kenttään, kopioituu Title-kenttään.

Kun museot, kirjastot ja arkistot julkaisevat valokuvia verkossa, on kuvatiedosto usein tuotettu valokuvaoriginaalista tai digitointia varten valmistetusta kopiosta. Valokuvien kanssa työskentelevät kutsuvat näitä digitaalisia dokumentteja reproiksi. Valokuvasta voi siis olla useita ilmenemiä tai versioita. Jossakin on alkuperäinen, fyysinen valokuva eli valokuvaesine (photographic object) ja toisaalla kuvatiedosto (photo file, digital photograph), joiden kuva-aihe (visual image) on sama. Valokuvan monistettavuus tuottaa suomen kieleen tässä yhteydessä ongelmia: kuva-aiheella tarkoitetaan tässä sitä ainutkertaista valokuvaajan tuottamaa valotusta (exposure) tai otosta, josta jälkituotannon versiot on tuotettu. Sitä ei pidä sekoittaa joukkoon valokuvaajan ottamia rinnakkaiskuvia, jotka saattavat olla hyvin samannäköisiä, mutta ovat eri valotuksia.

Museoiden kokoelmissa on toistaiseksi vielä vähän kokonaan digitaalisesti tuotettuja valokuvia (born digital). Vanhempi valokuva-aineisto on fotokemiallista eli tuotettu hyödyntämällä valon vaikutusta kemiallisiin prosesseihin. SEPIADES-työryhmä olettaa, että verkossa julkaistun kuvan katselijoita kiinnostaa enemmän se, että alkuperäinen valokuva on esimerkiksi I.K. Inhan tekemä vedos, kuin se ilmeinen tosiasia, että katselukuvan formaatti on jpg. DC:n 1:1 periaatteen mukaan (yksi kohde: yksi kuvailu) näistä molemmista versioista pitäisi laatia omat kuvauksensa, jotka olisivat kuitenkin yhteneväiset sisällönkuvailun osalta. Tarpeettoman toiston välttämiseksi SEPIADES ehdottaakin, että valokuvien DC -sisällönkuvailun kohteeksi otetaan itse kuva-aihe. Silloin voidaan kaikkien sisällönkuvailun kenttien osalta noudattaa periaatetta 1:1. Lähtökohtana on myös, että formaateissa kuvataan alkuperäinen ja kiinnostavin versio kuvasta. Mikäli erilaisista versioista, kuten vedoksista, negatiiveista ja kuvatiedostoista halutaan antaa tietoja, ne kuvaillaan formaatteihin, jossa annetaan tiedot koosta, valmistustavasta, muodosta ja valmistuspäivästä. Siten menetellessä tekijänoikeuskentät ja tallenteen tiedot ovat periaatteeltaan useimmiten 1:moneen, koska jokaisella versiolla voi olla oma tekijänsä. Tästä syystä SEPIADES jättää tallenteen päivämäärän käyttämättä.

Sekä Jani Stenvall että Kristin Aasbø esittelevät artikkeleissaan esimerkkejä sopimuksista Dublin Coren käyttötavoista ja siitä miten kentät tietoineen esitetään. Tavallisimmat syntaksimuodot ovat HTML ja RDF/XML. Oheisissa esimerkeissä on pohdittu visuaalisen sisällön tekijää, ja esitetty kaksi tulkintaa kun valokuvaaja on kuvannut Rembrandtin maalauksen. Formaatti-elementtiä on toistettu, jotta voidaan esitellä useamman kokoelmissa olevan valokuvaversion tiedot.

Esimerkki SEPIADESin suosittelemasta tavasta käyttää Dublin Corea:

  • Creator: Rembrandt Van Rijn
  • Title: The Night Watch
  • Coverage, temporal: 1642 (Visual content)
  • Type: Still Image (Visual content)
  • Format: Oil on canvas (1642) No#aaabbcccc (Manifestation)
  • Format: Photographic copy of painting ( aaabbbccc), nitrate negative (1929) 12X 16cm No# xxxyyyzzz (Manifestation)
  • Format: Photographic copy of nitrate negative (xxxyyyzzz), polyester film (1990) 6X9 cm No# æææøøøååå (Manifestation)
  • Format: Digital copy of polyester film, copy (æææøøøååå), Tiff-file (2002) 2000X2000 pixels RGB No# 777666555 (Manifestation)

Suppose the photograph itself is more interesting than what it depicts, it could be registered according to this example:

  • Creator: Name of the photographer
  • Title: The title the photographer gave to his photograph
  • Description and Subject: These elements would be used to tell that the content of the photograph is a painting by Rembrandt called the Night Watch, from 1642.
  • Coverage, temporal: 1829 (Visual content)
  • Type: Still Image (Visual content)
  • Format: Nitrate negative (1929) 12X 16cm No# xxxyyyzzz (Manifestation)
  • Format: Photographic copy of nitrate negative (xxxyyyzzz), polyester film (1990) 6X9 cm No# æææøøøååå (Manifestation)
  • Format: Digital copy of polyester film, copy (æææøøøååå), Tiff-file (2002) 2000X2000 pixels RGB No# 777666555 (Manifestation)

Lähteet:

Tulossa: • Aineiston konservointitarpeen tarkastaminen • Aineiston valmistelu digitointia varten • Aineiston oikea käsittely

Linkit