Tieteellisten äänitearkistojen digitointiprojekti

Digiwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tieteellisten äänitearkistojen digitointi ja tiedonhallinta -hanke on ollut käynnissä vuodesta 2000 lähtien. Opetusministeriö on rahoittanut hanketta vuosina 2000-2006. Lisäksi jokainen hankkeessa mukana oleva laitos on digitoinut aineistoa myös oman toimintabudjettinsa puitteissa. Hankkeen tarkoituksena on ollut suomalaisissa tieteellisissä äänitearkistoissa sijaitsevien kansallisesti merkittävien äänitevarantojen säilymisen varmistaminen ja saatavuuden parantaminen digitaalitekniikan avulla.

Hankkeessa ovat mukana neljä tieteellisiä äänitearkistoja ylläpitävää laitosta, Tampereen yliopiston Musiikintutkimuksen laitos, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Suomen Jazz & Pop Arkisto. Laitosten kokoelmat sisältävät korvaamatonta aineistoa kielitieteen, perinnetieteiden, kulttuurihistorian, kirjallisuuden- ja musiikintutkimuksen aloilta. Näiden laitosten äänitekokoelmien osuus koko maan ainutkertaisista arkistoäänitteistä Yleisradion kokoelmat pois lukien oli hankkeen käynnistyessä lähes puolet.

Hankkeen osapuolia yhdistää aineistojen samankaltaisuus ja yhteinen päämäärä kokoelmien digitoinnin tehostamiseksi. Suomen kielen nauhoitearkiston (SKNA), Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) Kansanrunousarkiston ja Kirjallisuusarkistom sekä Tampereen musiikintutkimuksen laitoksen (ent. Kansanperinteen laitos) kokoelmien laajuudet ovat kussakin laitoksessa kymmeniä tuhansia tunteja äänitteitä. SKNA:n, SKS:n ja Musiikintutkimuksen laitoksen arkistot koostuvat pääasiassa nauhoitetusta puheesta, ja aineistot on luokiteltu tieteellisten periaatteiden mukaisesti. Suomen Jazz & Pop Arkistossa (JAPA) on yli 5000 tuntia nauhoitteita, jotka sisältävät pääasiassa musiikkia. Musiikintutkimuksen laitos ja JAPA ylläpitävät maan laajinta ainutkertaisten musiikkiäänitteiden tutkimusarkistoa (pääasiassa populaarimusiikkia). Intensiivisen keruutyön ja jatkuvien aineistolahjoitusten takia arkistojen kokoelmat kasvavat vuosittain useilla sadoilla tunneilla.

Jokaisen hankkeessa mukana olevan arkiston kokoelmissa oli hankkeen alussa ääninauhoja, joiden tekninen laatu oli kärsinyt huomattavan paljon. Näiden pelastaminen tuholta asetettiin hankkeen tärkeimmäksi tavoitteeksi. Huolimatta projektin alkuvaiheessa suoritetusta määrätietoisesta kartoituksesta ei kaikkien tuhoutumisvaarassa olevien nauhojen erottelu hyväkuntoisten joukosta ole ollut mahdollista, ja näitä ns. ongelmanauhoja löytyy arkistoista edelleen jatkuvasti. Ongelmanauhojen siirtäminen vaatii erikoiskäsittelyn, mikä on kallista ja vaatii erikoislaitteiston. Erityisen riskiryhmän erilaisten ääniteformaattien muodostavat äänikasetit ja muut ohuet ääninauhat, joiden säilyvyys on selvästi huonompi kuin paksujen arkistonauhojen. Ohuita nauhalaatuja on huolestuttavan paljon Tampereen musiikintutkimuksen laitoksen ja Jazz & Pop Arkiston musiikkitallenteissa (harrastajatallenteita, omakustanteita, demonauhoja). Lisäksi myös paksummat studionauhat saattavat olla siinä kunnossa, että niitä voi toistaa vain erikoiskäsittelyn jälkeen.

Tieteellisten äänitearkistojen digitointi ja tiedonhallinta -hankkeen yhteydessä on saatu runsaasti uutta tietoa vanhojen arkistonauhojen restauroinnista, parhaista työtavoista sekä turvallisimmista tallennusformaateista. Hankkeella on omat verkkosivut, joille on koottu tietoa seuraavista kysymyksistä:

  • Nauhoitekokoelmien teknisen laadun arviointi. Äänitearkistojen digitoitavat aineistot on usein kyettävä asettamaan selvään prioriteettijärjestykseen. Keskeisenä valintaperusteena on tuhoutumisvaara. Valinta edellyttää mm. eri nauhatyyppien ominaisuuksien tuntemista.
  • Digitaalisen tiedonhallinnan kehittäminen. Projektin puitteissa luodut tietokantaratkaisut voivat toimia mallina myös muille vastaaville sovelluksille. Tietokantoihin voi mm. yhdistää erilaisia linkkejä ääniteaineistojen sekä niihin liittyvän graafisen aineiston esittelemiseen (valokuvat, videot, nuotit, kirjalliset tekstit).
  • Tekijänoikeudellisten kysymysten käsittely. Digitaaliteknologian mahdollistamat hypermediaperiaatteella toimivat tietokannat soveltuvat sekä intranet-käyttöön arkistoissa että etäkäyttöön internetin välityksellä. Digitaalisen arkiston luomiseen ja materiaalin etäkäyttöön internetin välityksellä liittyy keskeisesti sekä tekijänoikeudellisia- että tietosuojaan liittyviä kysymyksiä.
  • Laitteistojen ja digitointimenetelmien standardointi. Digitointiteknologian jatkuva kehitys ja erilaisten formaattien ja laitteistojen samanaikainen markkinointi on luonut tarpeen kehittää yhteisiä periaatteita ja standardeja eri tieteellisten arkistojen välille. Näin vähennetään yhteensopimattomuusongelmia samalla kun voidaan kehittää tieteelliseen äänitearkistoon parhaiten soveltuva ohjelma- ja laitekanta.

Katso tarkemmin: