Värinhallinnan työvaiheita

Digiwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Digikuvan synty

Digikuvan luonti tapahtuu skannamalla tai digivalokuvaamalla. Värien määrittely lähtee digitoitavan materiaalin värien tutkimuksesta ja arvioinnista. Filmimateriaalien värientoisto vaihtelee (esim. Kodakchrome versus Afgachrome), ikä vaikuttaa haalistuneisuuteen ja säilytyksestä on voinut syntyä omia piirteitä värien oikeellisuuteen.

Tavallisesti museoissa ja arkistoissa pyritään skannaamalla ja digireprokuvaamalla tallentamaan kuva väreineen (mustavalkoisissa kuvissa on myös omat värisävynsä), värivirheineen ja vaurioineen sellaisenaan. Näiden toistamiseen tarvitaan standardoitua valoa, muuttumatonta valon väriä, hyvää yksityiskohtien ja sävyjen toistoa. Tähän päästään käyttämällä samoja välineitä ja olosuhteita, kalibroimalla säännöllisesti sellaiset laitteet (valaisinlamput, skannerit ja kamerat, näiden lamput, monitorit, vedostuspaperit) ja materiaalit joissa värien toisto jatkuvasti muuttuu. Prosesseihin liittyvät tapahtumat dokumentoidaan profiileina (värimaailmamääritteinä, laiteiden profiileina) ja metatietoina (templatet, sisäiset metatiedot). Lisäksi tehdään silmämääräistä värien arviointia (monitori versus tarkkailuvalokaapit).

Värinhallinta

Tulostimelle käytettävä värien testaustaulukko, jossa on 288 väriruutua.

Värinhallinta toteutetaan kalibroimalla laitteet ja tekemälle niille työskentelyprofiili. Mittaus tehdään värinmittauslaitteella. Tavallisimmin käytetään target –värimäärittelyä, joka on kohteesta riippuen joko diakuva, laitteen valmistajan tekemä valmis tuloste tai tiedostomuodossa oleva target. Kaikkien näiden pitää olla mahdollisimman tuoreita ja ehdottoman haalistumattomia. Irtonaiset diat ja tulosteet vanhentuvat ympäristötekijöiden takia nopeasti. Paras on siis tiedostomuodossa oleva target. Target skannataan tai tulostetaan laitteen läpi, jolloin se läpikäy kaikki virheet laitteessa ja siis tallentaa ne mitattavaan target tulosteeseen tai tiedostoon. Nämä mitataan rivilukulaiteella, jolloin saadaan kartoitus digitointilaitteen ominaisuuksista. Poikkeamat huomioidaan niin, että lopputuloksena voidaan ohjelmallisesti tehdä laitteelle profiili, joka siis korjaa laitteessa olevat heitot. Digitointilaitteeseen sijoitettuna se tuottaa oikeanväristä ja neutraalia väriä.

Raakatiedosto syntyy ensin

Digitaalisen kuvan tallenteen perusyksikkö on skannattu tai digikuvattu raakakuvatiedosto. Kaikissa museossa tästä tehdään standardikokoinen tiff tallenne erinäisistä syistä. Tämän lisäksi monet museot tallentavat myös tuon ylämainitun raakakuvan. Monasti, koska raw –formaatit ovat laitekohtaisia, tiedosto muunnetaan maailmanlaajuisesti käytössä olevaksi diginegatiiviksi (esim. Adoben DGN-formaatti). Joudumme vielä odottamaan tulevaisuuden DNG-formaatin standardisointia tai käyttöön saadaan vieläkin parempi ns. avoimen koodin (open source) formaatti.

Värien testaaminen

Digitaalisista tiedostoista pitää vielä tehdä koetulosteita värien ja sävyjen oikeellisuuden toteamiseksi. Samoin layout suunnitelmien pdf-tiedostot vedostetaan tällaisissa värihallitussa tulostuslaitteessa. Tärkeätä on että laite (esim. KonicaMinolta 7450) on lämmennyt ja tehnyt olosuhteet huomioon ottavan autokalibroinnin. Käytettävän paperin pitää olla profiloitu laitteella. Koevedostuksella on tarkoitus simuloida painojälkeä, jotta voidaan etukäteen tietää miten kuvat tulevat toistumaan painotuotteessa ja että pystytään välttämään virheet. Erittäin vaativissa painotöissä koevedostus tehdään jopa painatuksen tekevällä painokoneella ja siinä käytettävälle paperille.

Tallenne on vielä "raaka-asteella"

Sähköiseen kuva-arkistoon vietävä tiedosto on siis läpikäynyt melkoisen laaduntarkkailun ja mahdollisimman täsmällisen sävyjen ja värien määrityksen. Silti kuva ei ole suoraan käytettävissä. Luonteeltaan se on vielä ns. raakatiedosto (älä sekoita raw-tiedostoon), joka on vain lähtökohta kuvan lopulliselle kuvankäsittelylle. Näin siksi, että kuvassa olisi mahdollisimman suuri sävyjen dynamiikka ja suuri värisävymaailma. Tähän tiedostoon tehdään eri käyttötarkoituksia varten oma yksilöllinen kuvankäsittely kun tiedetään kuinka suurena kuvaa käytetään.

Kuville on aiemmin tehty digitoinnin yhteydessä tehty sävyjen tasapainotus ja värien neutralisointi. Roskia on voitu poistaa taivaalta ja ihmishahmojen päältä niin kutsutulla viiden roskan poistoperiaatteella. Roskia ei poisteta enempää koska ei voida tietää mihin käyttöön kuva tulee. Useimmiten kuva pienennetään ja painetaan niin suppeassa koossa, että roskat katoaa pienennyksessä kokonaan. Digitaaliset tallenteet on myös dokumentoitu metatietojen exif –osuuteen (profiilit, kuvan tekniset määritykset) ja digitoinnin tekijät ovat varustaneet kuvat XML ja IPTC –osuuteen kuvista siirretyillä tiedoilla.

Mitä tapahtuu kun kuva otetaan käyttöön

Kuvan käyttöönoton yhteydessä kuvankäsittely alkaa niiden loppujen roskien poistolla, jotka on tarpeen käyttötavasta riippuen tarpeen poistaa. Seuraavaksi tehdään lopullinen sävyjen säätö ja värien tarkistus. Kuva muutetaan oikeaan kokoon interpoloimalla ja resoluutio asetetaan käyttötarkoitukseen sopivaksi. Vasta sitten, kun kuva on oikean kokoinen, voidaan viimeiseksi tehdä kuvan tarkennus. Aikaisempi tarkennuksen teko tuhoaa kuvan siinä tapahtuvan sävyerovaisuuksien reunojen vahvistuksen takia, koska se tehdään visuaalisesti tietyssä kuvakoossa. Aika paljon jää siis kuvankäyttäjän tehtäväksi. Näitä toimenpiteitä ei voi tehdä sähköiseen kuva-arkistoon meneviin kuviin, koska ei tiedetä kuvan lopullista käyttöä, kokoa eikä sävyjen ja värien säätöjä.